Oletko yli 18 vuotias?

Sivustomme sisältö on tarkoitettu vain täysi-ikäisille

Millainen viinimaa Ukraina on?

Viimeisen vuoden ajan monen katse on kääntynyt Ukrainaan, joskin viininystävän näkökulmasta vallitseva sotatila ei ole ainoa syy, miksi maahan kannattaa viimeistään nyt kiinnittää huomiota. Ukrainan maantieteelliset ja ilmastolliset olosuhteet ovat viinintuotannon näkökulmasta ihanteelliset, mutta syystä tai toisesta maassa tuotettuja viinejä ei juuri ole nähty kansainvälisillä viinimarkkinoilla.

Venäjän hyökkäyssodan alettua me Viinitiellä päätimme alkaa tukea Ukrainaa ja mielestämme yksi parhaita ja alaamme sopivia tuen osoittamisen tapoja onkin tutustua maan viineihin ja jakaa ymmärrystä ja tietoa myös muille. Näin ollen etsimme käsiimme maan parhaimmat viinintuottajat, joiden avulla perehdyimme nopeasti kehittyneen ja valtavia laatuharppauksia viime vuosina tehneen maan viineihin. Mitä Ukrainasta viinimaana pitäisi siis tietää?

Ukrainan viinintuotannon historia on pitkä, sillä maassa on viljelty viiniä jo 1000-luvulta lähtien. Vuosisatojen ajan maan viinintuotantoon ovat vaikuttaneet naapurimaista niin Unkarin, Itävallan kuin Italian viininvalmistusperinteet. Eri puolilla maata olosuhteet viininviljelylle vaihtelevat huomattavan paljon. Länsi-Ukrainassa lähellä Slovakiaa, Unkaria ja Romaniaa sijaitsevan Transkarpatian alueen ensimmäiset rypälemaininnat juontavat juurensa juurikin 1000-luvun alkuun, ja alueelle istutetaan yhtämittaa uusia viinitarhoja. Karpaattien vuoristo luo alueelle suotuisan suojaiset ja leudot ilmasto-olosuhteet, eivätkä kylmät pohjoistuulet pääse viilentämään tarhoja liikaa. Lisäksi alueen vuotuinen sademäärä on optimaalinen ja aurinkotuntejakin kertyy riittävästi laadukkaiden rypäleiden kypsymisen takeeksi. Karpaattien vuoriston myötä alueen maaperä on vulkaaninen ja mineraalipitoinen luoden lisäedellytyksiä laatuviinien valmistukselle.

Eteläisessä Ukrainassa viinitarhat sijoittuvat Mustanmeren rannikolle Odessaan, Mykolajiviin ja Hersoniin. Vesistöjen läheisyys tuo lämpimästä auringonpaisteesta nauttiville tarhoille niiden kaipaamaa viileyttä, mikä mahdollistaa tasapainoisten ja raikkaiden rypäleiden tuotannon. Karpaattien vuoriston korkeuserojen sijaan eteläinen Ukraina on lähtökohtaisesti melko tasainen ja leveysasteiltaan alue sijaitsee samalla tasolla kuin Bordeaux. Eteläisessä Ukrainassa maaperä koostuu pääosin hiekasta ja savesta, ja paikoin tarhoilta löytyy myös kalkkikiveä.

Maan kaikista alueista valloitettu Krimin niemimaa on viininviljelyn kannalta otollisinta seutua, sillä meren ympäröimät tarhat sijaitsevat vaihtelevilla korkeuksilla niemimaan kumpuilevan maaston johdosta. Kansainvälisten pakotteiden vuoksi Krimin viinejä ei Euroopassa kuitenkaan ole nähty viimeiseen vuosikymmeneen. Sodan vaikutukset koko Ukrainan viinintuotantoon ovat monella tapaa merkittävät, sillä useat viinitilat on vallattu, viinitarhat miinoitettu, ja viinivarastot tuhottu. Sanomattakin on selvää, ettei tarhatyöskentely eturintaman läheisyydessä ole ollut helppoa saati aina edes mahdollista, joten on enemmän kuin hatunnoston arvoista, että osa tuottajista on pystynyt jatkamaan tuotantoaan ja myös toimittamaan viinejään maan rajojen ulkopuolelle. Vientimarkkinat ovatkin ilahduttavasti huomanneet Ukrainan viinien potentiaalin ja maan viinejä on saatavilla lisääntyvissä määrin myös muualta kuin vain läheisimmistä naapurimaista.

Ukrainalaisten viinien parissa voi kohdata niin kansainvälisesti tuttuja rypäleitä kuin maan omia erikoisuuksia. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana maan tuottajien fokus on siirtynyt voimakkaasti määrän tuottamisen sijasta laatuun, ja maan viinintuotannon kannalta vaihtelevat ja monimuotoiset olosuhteet mahdollistavatkin eri lajikkeiden viljelemisen. Lainsäädännöllisesti tuottajilla on paljon mahdollisuuksia erilaisiin kokeiluihin, minkä ansiosta viineissä käytettävät rypälesekoitukset ja viininvalmistustekniikat ovat innostavan kokeellisia, ja viinityylit virkistäviä moniin perinteisempiin viinimarkkinoihin ja -maihin verrattaessa. Ukraina ei ole keskittynyt minkään erityisen viinityylin tuotantoon, joten ehkäpä seuraavan kerran lasiin kaatuva kuohuviini, valkoviini tai punaviini onko peräisin tästä vähemmän tunnetusta, mutta erittäin lupaavasta viinimaasta!

Heidi Mäkinen MW kertoo millainen viinimaa Ukraina on.
Katso Viinitie Wine Talk®: Wines of Ukraine. Mukana Wine Talkissa Heidi Mäkisen vieraana on ukrainalaisen Craft Wine Associationin puheenjohtaja ja Beykush Wineryn Business Development Manager Svetlana Tsybak. Wine Talk on taltioitu Viinitien Planet of the Grapes portfoliotastingissa 23.1.2023

Kirjoittajasta
Heidi Mäkinen

Vuonna 2019 valmistunut Heidi Mäkinen on yksi Suomen viidestä Master of Winesta. Opintojensa aikana Heidi työskenteli sommelierina Lontoon maineikkaalla 67 Pall Mall -viiniklubilla, mitä edelsi pitkä ravintolatausta myös Suomessa. Heidin merkittävin viinialan kilpailumenestys on vuodelta 2016, kun hän sijoittui Best Sommelier of the World -kilpailussa upeasti kahdeksanneksi. Heidi toimii aktiivisesti myös kansainvälisessä sommelierliitto ASI:ssa.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit