Oletko yli 18 vuotias?

Sivustomme sisältö on tarkoitettu vain täysi-ikäisille

Crémant-kuohuviinit – uskalla maistaa uutta

Kuohuviinin ja erityisesti samppanjan monivuotisen suosion kasvun varjoon ovat Suomessa jääneet Crémant-kuohuviinit, jotka menestyvät maailmalla, varsinkin kotimaassaan Ranskassa, Saksassa, Benelux-maissa ja Yhdysvalloissa. Yli 6000 tuottajaa Ranskan kahdeksalla eri Crémant-alueella valmisti lähes 84 miljoonaa pulloa näitä samppanjan tavoin perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistettuja kuohuviinejä vuonna 2018.  

Crémantien kulutus on vuodesta 1994 kasvanut keskimäärin 4,7% vuodessa, mikä on yli tuplasti viimeisten 20 vuoden osakemarkkinoiden keskimääräisen tuoton verran, ja vain hieman vähemmän kuin osakkeet ovat samana aikana tuottaneet lamasta maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi kasvaneessa Suomessa (sijoittaja.fi). 

Tässä artikkelissa pyrimme ymmärtämään miksi, ja annamme vinkkejä aiheesta kiinnostuville.

MITÄ ON CRÉMANT?

Crémant nimitystä käytetään Ranskassa maan laaduikkaimmista kuivista ja perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistetuista kuohuviineistä, jotka on valmistettu muualla kuin Champagnessa. 

Crémant-kuohuviinien suosion salaisuus perustuu paitsi niiden paikalliseen kysyntään, usein erinomaiseen laatu-hintasuhteeseen ja paikallisten viiniperinteiden huomioimisen kautta alueelliseen omaleimaisuuteen. Vaikka kullakin alkuperäalueella on toisistaan erottuvia säädöksiä viinin valmistukseen liittyen, myös yhteisiä korkean laadun takaamisen pyrkiviä vaatimuksia on luotu. Sellaisia ovat  esimerkiksi rypäleiden käsinpoiminta, satomäärät, maksimimakeus ja vähintään 9 kuukauden pullokypsytys kuohuviiniin kuplat tuottavan perinteisen pullokäymismenetelmällä tapahtuneen toisen käymisen jälkeen.

Vaikka kuohuviinejä on samppanjan lisäksi valmistettu myös muualla Ranskassa jo usean vuosisadan ajan, ensimmäiset ja samalla suurimmat Crémant -alkuperäalueet Loire, Bourgogne ja Alsace rekisteröitiin vasta vuosina 1975-76. Muut viisi aluetta Bordeaux ja Limoux (1990), Crémant de Die Rhônessa (1993), Jura (1995) ja Savoie (2015) ovat rekisteröityneet myöhemmin. Näistä kahdeksasta alueesta vain Loiren Crémanteja menee vientiin enemmän kuin kotimaiseen kulutukseen, todennäköisesti alueelle merkittävän turismin vuoksi. Tuotannoltaan merkittävimmät ovat Alsace (39%), Bourgogne (23%) ja Loire (20%), kun seuraavaksi tärkeimpien alueiden Bordeaux ja Limoux osuus yhdessäkin on vain 15%. 

Alkon valikoiman lähes 1400.n kuohuviinin joukossa 68:sta Crémantista yli puolet oli Alsacesta, joten meistä oli aika lisätä tarjontaa, jotta Crémantit saisivat ansaitsemaansa huomiota Proseccon pirskahtelun ja Cavan kuplinnan lomassa. 

Haastattelimme maailmalla tunnettuja kuohuviiniosaajia, tutkimme kuohuviinikirjallisuutta,  kilpailuja sekä markkinamenestyjiä valitaksemme kiinnostavat, kehittyvät ja mielellään vastuullisuuden tuotannossaan huomioivat tuottajat ja käynnistimme näiden tuottajien maahantuonnin. 

Tutustu Viinitien Cremant -valikoimaan!

Kirjoittajasta
Miika Nurminen

Miikalla on toiminut vuosia Alkon valikoimamestarina ja tuntee loistavasti suomalaisen viininjuojan makuprofiilin. Tänä päivänä Miika työskentelee Viinitiellä asiakasrajapinnassa Retail Sales Managerina.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit