Oletko yli 18 vuotias?

Sivustomme sisältö on tarkoitettu vain täysi-ikäisille

Loppuvuoden tuhdit suosikit

Lautaselle etsiytyvien makujen syventyminen, mielen virittäytyminen kesäaikaa pidemmille yöunille, sekä kerros kerrokselta lisääntyvä pukeutuminen ulos lähtiessä kertovat syksyn ja talven vähittäisestä saapumisesta. Vuodenaikojen seuraaminen ja niihin mukautuminen näkyvät myös juomatapojen muutoksena, sillä heleiden ja hapokkaiden valkoviinien sekä viilennettyjen ja nuorekkaan marjaisten punaviinien sijaan lasiin tekee mieli kaataa jotain astetta tummanpuhuvampaa.

Loppuvuoden pimenevät illat saavat kesän ajaksi kuopatun hyggeilijän heräämään henkiin, ja arjen tasapainoksi moni alkaa haikailla hitaita, hiljaisia ja lämpimiä hetkiä kotioloissa. Takkatulen tai viltin lämmössä pehmeään ja joustavaan oloasuun pukeutuminen ja lasin täyttäminen punaviinillä saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta liekö ketään, joka ei tällaisesta hetkestä nauttisi? Kun on aika myöntää, että vähemmän tuntuu jälleen kerran enemmältä, kannattaa myös makuelämykseen panostaa. Tästäpä siis suosikit loppuvuoden rauhoittaviin hetkiin.

Lukuisten suomalaisten lempiviineihin kuuluva Amarone on jo itsessään kuin lämmin ja pehmeä syli, johon käpertyä. Rypäleiden kuivaamisen aikaansaama intensiivisen kypsä hedelmäisyys, suuntäyttävän pehmeät tanniinit, ja tammen tuoma maustekirjo tarjoavat makuhermoille kutkutusta samalla, kun mieli saa mahdollisuuden levähtää. Valpolicellan sydänalueilta valmistuvat Pegasus Amarone sekä artisti Lauri Tähkän valikoima Acqua in Fiamme Ama- rone ovat molemmat perhetilaansa pyörittävän Mirko Sellan käsialaa. Siinä missä Pegasuksen suutuntu- ma on notkea kuin sulatettu suk- laa ja hedelmäisyys antava kuin isoäidin marjahillossa, on Acqua in Fiamme astetta rotevampi ja mausteisempi. Kumpaan tahansa näistä Viinilehden viiden tähden viineistä päätyy, on meditatiivisen hetken saavuttaminen varmaa.

Klassikkoja on vaikea voittaa, etenkään silloin, kun ympäröivä maailma ja luonto ovat jatkuvassa muutoksessa. Juurruttavan hetken arjen hektisyydessä tarjoaa Piemonten vanhimman viinitilan Borgognon tyylikäs Barolo, joka on totutusti kypsynyt pitkään isoissa tammiastioissa. Jo tuottajan nimen klassinen kirjaisintyyli etiketissä viestii tilan pitkästä historiasta ja viininvalmistuksen perinteikkyydestä. Tuottaja julkaisee omat Barolonsa usein alueen muita tuottajia myöhemmin, jolloin Nebbiololle tyypillisen runsaat tanniinit ovat saaneet rauhoittua pidempään. Borgognon Barolo toimii erityisen hyvin myös loppuvuoden ruokapöydässä hirvipatojen, sienimuhennosten ja kypsytettyjen juustojen rinnalla.

Kalenterivuoden viimeinen neljännes antaa useita syitä olla ylpeä suomalaisuudesta. Niin itsenäisyyspäivän kynttiläkaksikko ikkunalla kuin joulurauhan julistaminen ovat saavutuksia, joita ei ole häpeä arvostaa. Mikä olisikaan parempi valinta näihin hetkiin, kuin ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan Missale Aboensen eli Turun messukirjan kuvituksella koristettu Ferraton Père & Filsin Châteauneuf-du-Pape. Lallin ja Piispa Henrikin kohtaamisesta kertova etikettikuva toimii hyvänä muistutuksena pohjoisen kansamme sisusta, tahdonvoimasta ja tarmokkuudesta toisinaan ylivoimaisen suurelta tuntuvan maailman äärellä.

Lasillinen viiniä tarjoaa myös mahdollisuuden matkustaa ilman matkalaukkujen pakkaamista. Kun lasiin kaataa Barossan laakson kulttituottaja Torbreckin Woodcutter’s Shirazta, voi skotlantilaisen metsän innoittamana nimensä saanutta ja Australian lämmössä valmistunutta viiniä maistella myös hiljalleen lumeen peittyvää kotimaista havumetsää ihaillen. Metsän voi tuoda lautaselle marinoimalla pöydän antimia kuusenneulasilla tai katajanmarjoilla sekä koristelemalla annokset varvikosta kerätyillä puolukoilla. Shiraz’ta tehdyn lajikeviinin ryhdikäs rakenne tarjoaa kotikokkaajalle runsaasti mahdollisuuksia ja moniulotteisuudellaan tukee myös ajankohtaan sopivien voimakkaiden ruokien makua.

Pegasus Amarone della Valpolicella

Pegasus
2019
29,99 €
Pegasus-sarjan kruununjalokivi Amarone, joka sulattaa jokaisen viininrakastajan eikä tee kukkaroon liian isoa lovea.
Rajatun erän Amarone Lauri Tähkän kultaisella nimikirjoituksella.

Borgogno Barolo

Giacomo Borgogno & Figli
2019
55,99 €
Klassinen Barolo huippuarvostetulta tuottajalta.

Torbreck Woodcutter’s Shiraz

Torbreck
2020
29,99 €
Klassinen Barossan Shiraz kulttituottajalta.

Ferraton Châteauneauf-du-Pape

Châteauneauf-du-Pape
2019
45,99 €
Viini, joka tekee kunniaa paavi-instituution historialle sekä Suomessa että Ranskassa.
Kirjoittajasta
Heidi Mäkinen

Vuonna 2019 valmistunut Heidi Mäkinen on yksi Suomen viidestä Master of Winesta. Opintojensa aikana Heidi työskenteli sommelierina Lontoon maineikkaalla 67 Pall Mall -viiniklubilla, mitä edelsi pitkä ravintolatausta myös Suomessa. Heidin merkittävin viinialan kilpailumenestys on vuodelta 2016, kun hän sijoittui Best Sommelier of the World -kilpailussa upeasti kahdeksanneksi. Heidi toimii aktiivisesti myös kansainvälisessä sommelierliitto ASI:ssa.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit