Oletko yli 18 vuotias?

Sivustomme sisältö on tarkoitettu vain täysi-ikäisille

Naisviinintekijät kunniaan!

Viinintekijän ammatti ei katso sukupuolta, ja monen mielestä nais-etuliite erinäisistä ammatinharjoittajista puhuttaessa onkin jo aikansa nähnyt. On silti yhä tosiasia, että maailman viinintekijöistä valtaosa on miehiä. Erään tutkimuksen mukaan australialaisista viinintekijöistä vain 38% on naispuolisia. Yhdysvalloissa luku on vielä alhaisempi, vain 17,8%! Tähän artikkeliin olemme halunneet nostaa muutaman kanssamme työskentelevän naispuolisen viinintekijän tarinan ja suosituksen heidän valmistamistaan viineistä.

Syksyn värien pikkuhiljaa vallatessa luonnon on myös viinin värillä mukava leikitellä. Heleän roosanvärisen Alta Alellan Mirgin Rosé Cavan on valmistanut perhetilansa johtohahmona työskentelevä uskomattoman energinen ja kunnianhimoinen Mireia Pujol-Busquets Guilléns. Mireia on isänsä jalanjäljissä onnistunut näyttämään maailmalle, miten Barcelonan pohjoispuolella sijaitsevalla Alellan alueella voidaan valmistaa luonnonmukaisin menetelmin upean puhdaspiirteisiä viinejä. Vaihtoehtoisesti todellinen kuplanystävä voi kaataa lasiinsa myös hienostunutta samppanjaa äidin ja tyttären pyörittämältä Michel Gonet’n samppanjatilalta. Yhdessä Sophie ja Diane Signolle tekevät upeita Chardonnay-pohjaisia samppanjoita, jotka hienostuneisuudessaan sopivat erityisesti esimerkiksi syksyn rapukauden menulle. Les 3 Terroirs Blanc de Blancs on moniulotteinen ja miellyttävän hedelmäinen sekoite Côte des Blancsin, Montgueux’n ja Côte de Sezannen alueen tarhoilta. Lasillinen tätä samppanjaa kruunaa taatusti myös syksyn pimenevän arki-illan!

Saksalaisen viinimaailman vahvimpiin naisiin lukeutuva, kahta luomusertifoitua VDP-tilaa johtava Carolin Spanier-Gillot tietää itsekin vankkumattomana kulinaristina, miten viineistä tehdään gastronomisia. Mikäli syksyn sienisadon tai juuresten syviin makuihin kaipaa rinnalle jotain raikasta, kannattaa kokeilla kätevässä ja ekologisessa 3-litran hanapakkauksessa saatavilla olevaa Battenfeld Spanierin Riesling Trockenia. Jos taas mieli tekee kerrankin jotain muuta kuin Saksan ykkösrypäleenä tunnettua Rieslingiä, kannattaa kokeilla Sauvignon Blanc by Gillotia, joka upealla raikkaudellaan näyttää, miten myös muut lajikkeet ovat varsin varteenotettavia vaihtoehtoja saksalaisessa viinintuotannossa.

Toisinaan sanotaan, että naisviinintekijöillä on herkempi ja hienovaraisempi makuaisti kuin vastakkaista sukupuolta edustavilla kollegoillaan. Ottamatta asiaan sen enempää kantaa voimme lämpimästi suositella kahta upeaa punaviiniä, jotka ovat syntyneet osaavien naisten käsissä. Keskitäyteläisen pehmeää ja muhkean hedelmäistä punaviiniä ruokapöytään kaivattaessa kannattaa tarttua Kalifornian auringon alla valmistettuun Bread & Butter Pinot Noiriin. Sekä perinteisessä lasipullossa että ekologisessa hanapakkauksessa saatavilla olevan viinin on valmistanut palkittu viinintekijä Linda Trotta. Jos taas haluaa punaviininsä tekevän päivästä erityisen mieleenpainuvan ja on valmis panostamaan eksklusiiviseen huippuviiniin, sopii lasiin kaataa maailman parhaaksi enologiksi valitun María Vargasin valmistama Castillo Ygay Gran Reserva Especial 2011. Vain huippuvuosina ja yli kymmenen vuotta kellarissa kypsyneenä julkaistu viini on paitsi yksi espanjalaisen, myös koko maailman arvostetuimpia punaviinejä.

Syksyn tullen moni siirtyy viinivalinnoissaan astetta runsaampien makujen pariin, mutta tämän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa siirtymistä valkoviineistä punaviineihin. Myös kuohuviinikategoriassa ja erityisesti samppanjassa tunnetaan punaisista rypäleistä tehty tyyli Blanc de Noirs, joka on rakenteeltaan usein tiiviimpi, maultaan runsaampi ja suutuntumaltaan antavampi, kuin valkoisista rypäleistä tehdyt samppanjat. Champagne Montbra Brut on Pinot Noirista ja Meunierista valmistettu viini, jonka on tehnyt Chanoine Frèresin pääviinintekijä Isabelle Tellier. Isabelle oli itse asiassa ensimmäinen naispuolinen viinintekijä, joka valittiin vastaavaan pestiin Champagnen alueella. Tämä lienee riittävä syy nostaa malja paitsi kellareissa uurastaville naisille, myös ihan kaikille viinintekijöille sukupuoleen katsomatta. Kiitos, että tuotte nautintoja lasiimme!

Verigreippinen ja rapsakka, merellisen mineraalisuuden siivittämä roseecava perhetuottaja Alta Alellalta.
Upean moniulotteinen ja mineraalinen Blanc de Blancs perhetuottajalta.

Sauvignon Blanc by Gillot

Kühling-Gillot
2023
16,99 €
Rheinhessenin aromikas luomusertifioitu sauvignon blanc.

Bread & Butter Pinot Noir

Bread & Butter
2022
19,98 €
Tunnistettavan rypäleellinen kokonaisuus.

Montbra Champagne Brut

Chanoine Frères
34,70 €
Tyylikäs ja hennon pähkinäinen, runsaan hedelmäinen samppanja.
Tasapainoinen saksalainen Riesling 3-litraisessa helposti mukana kulkevassa pakkauksessa.

Castillo Ygay Gran Reserva Especial

Marques de Murrieta
2011
259,99
Lyhyesti ja ytimekkäästi – kulttiviini.
Kirjoittajasta
Heidi Mäkinen

Vuonna 2019 valmistunut Heidi Mäkinen on yksi Suomen viidestä Master of Winesta. Opintojensa aikana Heidi työskenteli sommelierina Lontoon maineikkaalla 67 Pall Mall -viiniklubilla, mitä edelsi pitkä ravintolatausta myös Suomessa. Heidin merkittävin viinialan kilpailumenestys on vuodelta 2016, kun hän sijoittui Best Sommelier of the World -kilpailussa upeasti kahdeksanneksi. Heidi toimii aktiivisesti myös kansainvälisessä sommelierliitto ASI:ssa.

Näytä kaikki kirjoittajan artikkelit